Kiusaamista vastaan

Kiusaaminen koulussa on ollut tapetilla perheessämme siitä saakka kun esikoinen aloitti koulun. Nyt mennään toisen luokan kevättä ja yhä sama omanluokan poika kiusaa ja häiritsee. Välissä oli jo rauhallisempaa mutta kevään aikana kiusanteko, kiusaaminen ja uhkailu on taas päässeet valloilleen.

KiVa-koulu systeemi taitaa olla hömpötystä. KiVa siis tarkoittaa kiusaamisen vastaista. Pitäisi olla sitä, tätä ja tuota työryhmää joka puuttuu tilanteeseen kun kiusaamista tapahtuu. Mutta mistä apu kun mikään ei tehoa? Miksi suomessa ei voi erottaa koulusta alituiseen häiriköivää oppilasta?
Ekaluokan aikana oli tyrkkimistä portaissa, vaatteista repimistä, nimittelyä, kotimatkalla kulkemisen estämistä ja ajattamista autotielle. Kaikenlaista pientä jäynää myös nyt toisella luokalla. Olemme tytölle sanoneet että älä välitä ja että aina pitää sanoa aikuiselle jos käy käsiksi. Jos nauretaan/haukutaan niin naura takaisin. Hölmöä ehkä, mutta tuntuu ettei joka sanomisesta kehtaa käskeä mennä valittamaankaan eikä tyttö tosin ole sentyyppinenkään. Kotona sitten käydään tilanteita läpi ja surraan pahaa mieltä.

Viikolla kuitenkin luokan poika veti taas niin alta lipan että meidän isällä meni hermot. Kesken koulupäivän poika oli todennut "Pitäisi ottaa pistooli mukaan ja ampua sua päähän". =O Olin pöyristynyt, mieheni vielä tuplasti pöyristyneempi ja tyttö itse hätkähtänyt. Asian oli kuullut apuope ja asiasta oli puhuttu koulussa. Meille vanhemmille ei tietoa kuitenkaan tullut ennenkuin tytöltä itseltään.
Isä suuttui ja otti yhteyttä rehtoriin. Jo ensimmäisellä luokalla olimme yhteydessä kiusaamisesta rehtoriin ja asiaan suhtauduttiin vakavasti ja sama suhtauminen oli nytkin.
Tilanne käytiin vielä koulussa uudestaan läpi, oppilaan vanhempiin oltiin yhteydessä ja oppilas joutuu rangaistuksena kulkemaan opettajan matkassa mm. ruokalaan jne. Poika oli luvannut "en enää kiusaa sinua" ja slti, SEURAAVANA PÄIVÄNÄ hän oli ykskaks yllättäin hyökännyt tyttären kimppuu virpomisoksien kanssa ja huitonut kasvoihin ja lyönyt päähän ennenkuin aikuiset olivat ehtineet väliin.

Tyttö tuli kotiin ja kertoi asian, opettajakin sitten soitti hieman myöhemmin ja juteltiin asiasta. Opettaja kertoi että tyttö käpertyy tai rakentaa suojamuurin noissa tilanteissa. Joku alkaisi itkemään ja hätääntyisi, meidän likka kovettaa itsensä, keskustee ja puhuu tilanteesta rauhallisesti jne. Itku tulee sitten vasta kotona, äidin tai isän sylissä. Kysyin asiasta tytöltä ja hän sanoi ettei ainakaan aio itkeä sen pojan nähden kun sitten se kiusaa vaan lisää.

Opettajan kanssa oli puhetta siitä saako antaa samalla mitalla takaisin. Minä olen edelleen sitä vastaan, isä alkaa taipua sille linjalle ja jopa opettajaystäväni oli sitä mieltä että turpaan vaan. Tytön opettaja sanoi ettei hän omienkaan lasten kohdalla ole kannustanut moiseen mutta että jossain tilanteessa se on ymmärrettävää.
Eli ohjeistetaanko tyttöä jatkossa että "vedä lättyyn vaan ja niin lujaa kuin ikinä jaksat"? Loppuisiko kiusaaminen siihen? Mitä tuosta seuraisi tytölle? Mitä se tekisi hänen minäkuvalleen?
Minä yritän nähdä laajemman kuvan asiasta vaikken aina niin positiivisesti ajattelekaan kyseisestä pojasta. Jotainhan hän tuolla purkaa.. pahaa oloa? kaltoinkohtelua? rajattomuutta? rakkaudettomuutta? välinpitämättömyyttä? Syitä voi olla yksi tai monia ja ei välttämättä noista mikään mutta jostakinhan se paha olo kumpuaa.
Olen sanonut tytölle että välttelee ja pysyy kaukana ja selittänyt että pojalla on varmasti tosi paha olla ja hän ei osaa sitä muilla keinoin purkaa.

Minulta kysyttiin olenko miettinyt mikä piirre lapsessani ärsyttää kiusaajaa. Voihan sanonko mikä! Kyllä minuakin ärsyttää naapureissa ja kanssaeläjissä tietyt asiat (koiran paskattaminen porraspieleen, likaisten kenkien pyyhkiminen rapun seinään, märkien pyykkien nostelu läjään pesutuvalla jne) mutten siltikään voi mennä vetämään pataan jokaista ärsyttävää tapausta sillä minussakin on piirteitä ja tapoja jotka ärsyttävät muita.
Luultavasti tyttäreni oli ekalta lähtien helppo uhri... hän on hyvin rauhallinen, huolellinen ja tunnollinen, noudattaa koulun sääntöjä aina täsmällisesti jne. Ensimmäisinä viikkoina hän jännitti koulua, opettajaa, ruokailua, pelkäsi rehtoria (kun oli kuullut enolta varoituksen että elä sitten joudu reksin boksiin) jne. Jännittävissä tilanteissa häntä alkoi oksettaa, vatsa oli kipeä ja itketti. Helppohan se on sellaisen kimppuun hyökätä.
Enemmän pitäisi olla keinoja puuttua käytöshäiriöihin koulu- ja tarhamaailmassa mutta valitettavasti keinoja ei ole. Ja kaikenlisäksi erityisluokista ollaan ilmeisesti luopumassa!

Ensi syksynä tyttäreni aloittaa erikoisluokalla joten pääsee pian eroon kiusaajasta. Toivon että siellä meno on rauhallisempaa sillä oppilaat ovat valikoituneet koulumenestyksen ja pääsykokeiden perusteella. Jos olisin "jenkkimamma" niin lapseni opiskelisivat kotikoulussa.
Nuorempi tyttö aloittaa koulutaipaleensa eskarissa ensi syksynä. Jo tässä vaiheessa voin sanoa että hän ei tule jäämään jalkoihin; siinon tyttö joka pitää puolensa varmasti fyysisesti ja verbaalisesti. Jo viime kesänä hän osoitti mahtinsa; lähitienoon lapsia oli pihallamme leikkimässä, olin vienyt kaikille pullaa ja mehua. Jossain vaiheessa yksi lapsista oli alkanut ensin tuuppimaan omia siskojaan ja sitten meidän siskoksia. Käytyään isompaan käsiksi, pienempi oli mennyt väliin ja todennut hyvin vihaisena " Mene nyt p@rkele omalle tontille leikkimään äläkä tule remuamaan muiden pihoille" =) Me siis asumme ihan kerrostalossa, mutta oma tontti-sanontaa käytämme usein omasta paikasta ruokapöydässä/sohvalla/autossa jne. Eli kun lapset alkavat sulloa autossa jalkojaan toisen jalkoihin ja asiasta tulee riitaa niin totean "pidä nyt jalkasi omalla tontilla ja anna toisen olla omallaan".
Varsinaisesti kiroilukin on asia jota en hyväksy lasten suusta mutta tytön selitys oli että se tuli ihan vahingossa kun hän oli niin vihainen. Selitys hyväksyttiin sellaisenaan.

Muuten viiikko on kulunut ulkoillen, vaunulenkkejä tehden, 3v. sokereita seuraillen ja kotia laittaen. Viime keväänä on pystynyt ikkunoita itse pesemään (äiti ne taisi pestä) ja nyt tartuin työhön suurella tarmolla. Samalla tuli hävitettyä kamala määrä paperiroskaa ym ja vaihdettua huoneita päittäin tyttöjen kanssa. =) Koko koti on siis uudistettu kun jo aiemmin laitettiin pienten huone ja sitä ennen olkkari-ruokailutila, keittiössä ei pysty mitään vaihtamaankaan kun on vain kiinteitä kalusteita. Hyvä mieli!

Leppis

Uudistuksia

Niin se vain sunnuntai alkoi harmaana ja tasaisena joten ei tullut lähdettyä mäenlaskuun. Kovasti houkutti kyllä. Hieman myöhemmin tuli todettua että oli onni ettemme lähteneet; kinttaan kokoisia rämmäleitä alkoi satamaan oikein pyörtäen ja iltaa kohti yks jos toinen niiskutti ja aivasteli kuuluvasti.

Päivän aikana saimme muutettua pienten huoneeseen järjestyksen ja isi kokosi sinne leluhyllykön. Muistelin että sellainen hylly meillä on ja mies väitti ettei ole. Mies kävi jotain hakemassa alakerran kerhotilasta ja huomasi että siellähän meidän hyllyn osat oli teipillä nimettynä =) Saimme näppärän hyllyn pienten legoille, autoille, vauvaleluille ja kirjoille. Junaradat, osa autoista ja suurin osa pehmoleluista lähti varastoon. Vaihdamme sitten jossain vaiheessa. Sängyt vaihtoivat paikkaa joten lattialle tuli enemmän leikkitilaa.

Seinille laitoimme lasten tauluja, verhoiksi valitsin kelta-oranssin kapan jonka kankaan löysin aikoinaan kirpparilta kahdella eurolla. Oli aivan iskemätön kangas ja on palvellut meitä verhoina joka kesä jo vuosien ajan! Tosin, pimentävät verhot minun on lyhennettävä joka tapauksessa sillä viime yö osoitti että vauva ei nuku noin valoisassa kun on pilkkopimeään tottunut. Tekee toki hampaitakin (3 läpi, 3 kuultaa), mutta luulen että valoisuus vaikutti. Heräsin kun huoneesta alkoi kuulua soittorasian iloista musiikkia klo 01! Siitäpä jatkoimmekin sitten valvomista klo 04.30 saakka! =O Poika katsoa napitti vieressäni silmät suurina mutta ei puhettakaan että olisi unta ottanut saati antanut minun nukkua. Taputteli kasvojani, puristeli nenääni ja tökki suutani etusormellaan. Viimein ennen neljää alkoi olla jo niin poikki että oli ihan uupumus, mutta ei siltikään osannut nukahtaa. Hieman tyytymättömänä totesin "ala nyt hyvä lapsi nukkumaan" ja siitäkös poika pahoitti mielensä! Itki lohdutonta väsymys-pahamieli-itkua kolme varttia eikä auttanut vaikka pidin sylissä ja yritin siihen nukuttaa. Olen ennenkin huomannut että äänensävy pahoittaa pienen mielen todellla helposti. Jos hän tarraa liian lujasti kasvoihini tai hiuksiini ja sanon matalalla äänellä "ei saa nipistää, tuo sattuu" niin poika väpisyttää alahuultaan ja pullauttaa useammankin kyyneleen silmistään. Aivan kuten pienempi isoista siskoistaan! Toruminen on jo niin suuri asia että se saa itkun valloilleen, vaikka sen torumisen tekee asiallisesti ja ennenkaikkea aiheesta :)

Kuudelta heräsin sitten siihen että 3v. keikuttelee hurjaa vauhtia pienellä keinutuolilla ja siitäpä on tämä aamu lähtenyt käyntiin!

Tytöt ovat kärttäneet takaisin omaa huonettaan ja se muutos lienee asiallista tehdä sillä olemme päättäneet laittaa kotimme myyntiin.  Luopumisentuska on jo nyt valtava, toisaalta taas pelko siitä että tämä ei menekään kaupaksi. Uutta ei ole kiikarissa eikä suunnitelmissa vaan menemme tyytyväisenä takaisin vuokralle mikäli tämä tulee myydyksi. Ihana ja rakas koti jo vuosien ajan mutta viimevuosien investoinnit taloyhtiössä ovat nostaneet vastiketta/kuukausikuluja valtavasti. Vastike alkaa olla samansuuruinen kuin vuokrat hieman isommista asunnoista ja lisää kuluja on luvassa parin-kolmen vuoden sisällä putkiremontin muodossa. Jäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää ja nautimme tästä kodista niin kauan kuin tässä asumme! Aika näyttää mitä tuleman pitäää, kaikella on tarkoituksensa tässä elämässä. Niin uskon ja siihen luotan.

Sunnuntai-iltana menimme pärskeistä ja kurkkukivusta huolimatta pihalle touhuamaan pariksi tunniksi ennen iltapuuhia ja isin töihinlähtöä.

Aurinkoista viikkoa!

Leppastiina

Haaveita

Kevätaurinko on kummallinen seuralainen. Se saa haaveilemaan kodin uudistamisesta. Viikolla jo siivouskärpäsen puraistessa vaihdoin verhot, huussasin huonekalut uusille paikoilleen olohuoneessa ja ruokailutilassa. Silti minua houkuttaa jokin isompi muutos.

Pienten huone jäi vähän kesken alkuvuonna kun sain sängyt raahattua yksin (ja 3v:n avustuksella) huoneesta toiseen ja paikat kutakuinkin ojennukseen. Se kaikki muu jäi sitten tekemättä, ideoita kyllä oli ja on vaikka muille jakaa. Vuodesta 2009 odottanut Titi-nalle kalenteri odotteli kiltisti kaapissa vielä tälläkin viikolla. Tartuin topakasti toimeen, leikkasin kalenterin kuvat ja kiinnitin ne sinitarralla kaappien oviin. Pieni homma ja silti sitä on odotettu 3 vuotta! Pöyristyttävää laiskuutta. Tosin aina en ole muistanut, toiselle kertaa ei sopinut suunnitelmiin jne. eli mitä tekosyitä nyt aina on tullutkaan keksittyä :)
Nyt ne siellä on ja jopa 3v. hyväksyy ne mutinoitta ainakin vielä hetken. Toki Salama McQueen olisi varmasti hienompi ja mukavempi mutta mennään nyt noilla.
Uudistamista kaipaa ehdottomasti huoneen seinät (maalausta ja uutta boordia) sillä tällä hetkellä seinät ovat hailakan vaaleanruskeat alhaalta ja valkoiset ylhäältä, keskellä beige-valkoinen boordi. Ei poikamaista eikä lapsekasta siis. Kaapit olen jo pari-kolme vuotta sitten hionut ja maalannut. Sisustustyynyjä, tauluja, kivoja poikien juttuja tarvittaisiin ehdottomasti.

Meidän huone on tällä hetkellä tyttöjen vanhassa huoneessa; vaaleanpuna-valkoiset seinät ja heppaboordit sekä heppaverhot eivät oikein houkuttele, eivät tosin yöunia tai ompelua häiritse millään tavalla :) Tytöt vaativat huonetta takaisin koska siellä olisi vähemmän siivottavaa, koska huone on pienin makuuhuoneista. Olen tosin kyllästynyt siihen että jatkuvasti vaaditaan irrottamaan kerrossänky ja liittämään se taas takaisin yhteen.

Tyttöjen tämänhetkinen huone kaipaa uusia tapetteja, vaatekaappien hiomista ja maalaamista. Siinä olisi isoin urakka. Ensin listallani on tuo pienten huone. Ehkäpä minun ja miehen vapaaviikonloppu kuluu sen parissa kunhan lapset menevät mummolaan. Saimme joululahjaksi lupauksen viikonloppuvapaasta äidiltäni. Edellisen kerran olimme kahden melkein 2v. sitten, 2 yötä. Maalasimme olohuoneen seinät ennen lasten lähtöä. Teimme sen yöllä lasten nukkuessa. Lasten ollessa reissussa kiersimme k-raudat, bauhausin, kodin ykkösen ym. ja laitoimme boordit olkkariin. Nukuimme aamulla yhdeksään ja herätessämme kuiskailimme kunnes hetken päästä huomasin että voimme puhua ihan ääneen kun ei ole ketään kuka heräisi "meteliin". =)

Mutta mistä löytäisin paksun, muhkean lompakon täynnä suuria seteleitä? Sisustuskärpänen kun usuttaa vaihtamaan lattiat (muiden mielestä lattiat on edelleen hyvät, minun ja etenkin mieheni katse osuu aina niihin samoihin ronttoihin, naarmuihin ja nirhaumiin joita parketissamme on melkoisesti) ja hankkimaan verhokankaita, päiväpeitteitä, sitä, tätä ja tuota isompaa ja pienempää. Suurin tarve oikeasti olisi uudelle sängylle. 11v. tuo edellinen on meitä uskollisesti kannatellut ja tekisi sitä vieläkin, mutta selkäparkamme huutavat tuskasta aamuisin ja lonkkiani joudun venyttelemään pitkin yötä.

Tässäpä mietinnän aiheita. Pitäisi ottaa paperia ja kynää ja tehdä oikea suunnitelma. Päässä miljoona ideaa, tulee helposti sekasotkua jos alkaa tuosta vain toteuttamaan.

Flunssakin tekee taas tuloaan... palelee, aivastuttaa, nenä vuotaa, päätä särkee. Pienilläkin nenänaluet kiiltää. Ei passaisi sillä 3v. on menossa pieneen operaatioon tiistaina ja nukutusta ei voida tietysti tehdä jos on flunssainen.

Oi näitä aikoja...

Onko kenellekään tuttuja nämä päivät kun hermoja raastaa ja tuntuu että voisit nyhtää itseltäsi nipun hiuksia ihan vain noin niinkuin huvin vuoksi?

Aamu alkaa riidalla... 3v. tietää että tänään ON karkkipäivä. Tytöiltä se päivä on jo peruttu aiempien toilailujen perusteella, mutta 3v. tietää että hänellä vielä ON se karkkipäivä ja se on juuri TÄNÄÄN. Klo 5.50 kuulen hiissaavaa ääntä keittiöstä. Toisen silmän yläpuolella on armoton jomotus ja oksennus vaanii kurkussani. Migreeni tekee tuloaan. Kurkistan overaosta (näen keittiöön sängystämme) ja näen tomeran pojan kuskaavan keittiöjakkaraa ja kiipeävän kaapille. "Mitä etsit Eelis?" - Mullon tänään karkkipäivä! Tytöillä ei oo koska ne oli tuhmasti mutta MINULLA ON KARKKIPÄIVÄ!
Kehotan tulemaan alas kaapilta koska a) nyt on YÖ ja b) koska ensin täytyy syödä aamupalaa. Jostain syystä se on virhe. SUURI VIRHE!

-MINULLA OOOOON KAAARKKKIPÄIVÄÄÄÄÄÄ-ÄÄÄÄ-ÄÄÄÄ! Minä HALUAAAAAAAAAN leppäkerttusuklaata! Sitä jota tytöt ei saa.

Just. Maanittelen poikaa tulemaan viereeni, mutta turhaan. Huuto ja älämölö leppäkerttusuklaasta on hillitön. Aamun ensimmäinen suutahdus (minulla) tulee kun pikkuveli herää. Pikkuveli jonka ei annettu eilen nukkua päiväunia vaan herätettiin toistamiseen. Pikkuveli joka sen vuoksi nukkui yön levottomasti, yliväsyneenä ähräten. Ja nyt se pikkuveli on hereillä klo 5.55. Äkäisenä nousen keittiöön, nappaan huutavan pojan kaapilta ja tiuskaisen ettei leppäkerttusuklaata ole tulossa ennen aamupalaa ja jos aamupalaa ei syödä niin ei syödä myöskään suklaata. Poika kaataa jakkaran varpailleni, huutaa ja remuaa. Teen voileivän tarjolle ja laitan maitoa lasiin. Nuo ensin ja suklaa sitten. Naapurimme rakastavat meitä varmasti kovin, kovin paljon sillä he eivät koskaan valita vaikka meiltä kuuluu meteliä aikaisin aamulla. Tosin mekin rakastamme heitä niin paljon ettemme valita yöllisistä huonekalujen siirtelyistä, koiran haukunnasta saati yöllä pissaamisesta (josta uskokaa tai älkää paikallislehden yleisönosastot on pullollaan kirjoituksia!). =)

Aikansa äksyiltyään poika syö leipänsä ja maitonsa ja saa suklaansa. Yksi leppäkerttusuklaa tuo tyytyväisen hymyn huulille etenkin kun sisko alkaa parkua omaa suklaataan. Muistuttelen karkkipäivän menetyksestä ja pyydän tyttöä selventämään miksi karkkipäivä meni hänen osaltaan sivusuun. Mankuminen jatkui ja jatkui ja minun migreenini vain paheni. Makasin sängyssä ja mies nousi lasten kanssa ylös. Olimme sopineet että hän lähtee ulos lasten kanssa jotta saan ommella. Pää oli siinä tunnossa että nappasin tabletit naamaan ja pysyin petissä. Oletin tosin että väki ulkoistaa itsensä aamupalan jälkeen mutta koska ompelu ei onnistunut niin se lienee kumosi ulkoilunkin aamupäivältä.

Unihorteen läpi kuulin riitelyä, itkua, potkua ja raivareita. 9.45 kuulin kuinka mies tuli laittamaan kuopusta nukkumaan. Kuopusta joka oli herännyt 5.55 huono yön jälkeen ja jonka aamu-unien aika on klo 9. Ei yhtään myöhemmin. ÄRRRR! Oli hilkulla etten avaa sanaista arkkuani, mutta totesin että turhaanpa minä siitä TAAS mainitsen kun olen sen ainakin 100krt sanonut aiemminkin.
Nousin ylös ja hiljensin riitelevät lapset. Ulos olisi ollut tarpeen päästä mutta mies oli suunnitellut kauppareissun. Kehotin ottamaan 3 isointa mukaan ja jäin vauvan kanssa nukkumaan. Kauppareissulla kului 1½ tuntia, tulivat hampurilaispaikan kautta kotiin ja hotkaistuaan omansa mies lähti töihin. Että näin.

3v. oli päättänyt ettei nuku päiväunia joten kun vauvalla oli uudestaan väsy, puettiin pihalle ja lähdettiin laskemaan mäkeä. Oloni oli kurja ja tiesin että aurinko ei ainakaan helpota tilannetta mutta en ollut valmis jättämään ulkoilua väliin. Olin lauhtunut jo aamupäivän pahasta tuulesta ja laskin itsekin mäkeä nauraen itselleni ja sille näylle joka naapureita odotti heidän katsoessaan ikkunoistaan =)

Vauva nukkui tyytyväisenä ja ajattelin että olemme nyt aamunkin edestä ulkona ja tulemme sitten sisälle ruuan lämmitykseen ja leivomme yhdessä muffinsseja. Mutta mitä ihmettä tapahtuu? Koululainen alkaa mankumaan hikeä ja kuumuutta (otimme jo kevätvaatteet käyttöön eikä hänellä ollut edes välivaatteita joten en usko että ihan mahdoton, kamala kuumuus oli päällä) ja suuttui kun en luvannut ottaa takkia pois. Tyhmää, tylsää, pöljää, ilkeää jne. Ilkeä ja höpö äiti joka näyttää aivan hölmöltä mäkeä laskiessaan. Koitan tsempata innostumaan jostain puuhasta, kehotan lepäämään keinussa jotta olo vähän viilentyisi jos on kerran hiki. Mutta ei, EI missäännimessä!
3v. alkaa karjua märkiä käsineitään jotka juuri tahallaan kasteli vaikka kielsin. Lähdetään sisälle-mankumista kuului kohta kolmesta suusta joten sisälle siis. Tiesin että vauva herää samantien kun tulemme rappuun joten taas jäi unet lyhyeksi.

Sisällä sitten jatkuu vänkääminen hiestä, janosta, märistä vaatteista, huonoista villasukista, liian pienistä kengistä (jotka lähtiessä kuulosti olevan sopivat!) jne. Äidin korvista alkaa siinä vaiheessa nousta sankka savu, mustia pilviä tuprahtelee molemmin puolin ja kovin tiheää tahtia. Yritän laskea kymmeneen ja sataan jotta piiput tasaantuvat eikä naapurit hälytä hädissään palokuntaa paikalle. Joudun keräämään kaikkien vaatteet kuivumaan kun kukaan muu ei jaksa mitään kun on sitä janoa ja hikeä ja kuumuuttaa. Mitä tapahtuisi jos minä heittäytyisin lattialle karjumaan omaa kurjuuttani? Kuka minun vaatteeni nostelisi naulakkoon? Kuka lämmittäisi ruuan? Kuka leipoisi muffinssit?
Avaan sanaisen arkkuni ja papatan papattamasta päästyänikin siitä miten kurjaa on kun koko ajan mangutaan, vingutaan ja vikistään. Kun ei mikään ole ikinä kivaa eikä mukavaa. Ehdotan että teemme säännöt joita koko perhe noudattaa (huomatkaa että olen katsonut supernannya 5krt/vko joten alan olla jo ihan haka näissä listojen tekemisissä!). Tässä siis lasteni luettelo:

- Tottele aikuista
- Älä riitele
- Leiki sovussa, älä kiusaa, älä härnää
- Reilu peli
- Ole kiva kaveri
- Puhu nätisti, älä huuda
- Älä retuuta vauvaa (retuuttaminen tarkoittaa siis nostelua/kantamista jota lapset harrastavat liikaa ja josta vauva ei aina pidä)
- Älä sikaile (tämä oli 3-vuotiaan toivoma sääntö)
- Älä turpata, älä kiroile
- Kerää pelit/lelut leikin lopuksi omille paikoilleen
- Kunnioita/arvosta kotia ja tavaroita

Ihailtava lista, mutta toteutus ontuu ja pahasti. Jokainen tietää säännöt kirjaamattakin sillä samata säännöt on olleet aina, mutta sääntöjen noudattaminen on lipsunut jo pidemmän aikaa.

Rangaistukset:
- Jäähy: 1min. per ikävuosi keittiön nurkassa istuen.
- Pelikielto (koskee tyttöjä)
- Karkkipäivän menetys
- Viikkorahan menetys (-25snt per huonosti mennyt päivä)

Perjantaisin saa 2€ rahaa jos koko viikko on mennyt kivasti. Sillä saa ostaa lauantaiksi karkkia ja osa täytyy säästää.

Hienoja suunnitelmia ja tavoitteita.
Petraamisen varaa löytyy vielä kummasti. Aikoinaan systeemit toimi, mutta vuosien saatossa ja elämän pyörteissä ei aina ole jaksanut pitää kiinni sovituista jutuista.

Lämmitin ruuan ja leivoin muffinssit. Apulaisia en kaivannut kumpaankaan hommaan. Riitelyä ja nahistelua loppuilta ja huokaisin helpotuksesta kun kuulin tutut askeleet rapusta. Tuttu hymy, rakastava katse ja hellä kosketus olkapäähän helpottivat oloni hetkessä.  Lapset lähtee tunnin päästä unille ja sitten minä laitan jalkakylvyn, mies laittaa iltapalan ja istumme sohvalle vaihtamaan viikon kuulumiset. Huomenna on viikon ensimmäinen yhteinen vapaa, joskin mies menee illalla yövuoroon. Lasken päiviä ja viikkoja toukokuuhun jolloin on lomaa iltaisin ja viikonloppuisin ja 2 viikkoa päivisinkin! Yhteisen hyvän eteen tätä jaksaa, kun tietää ettei ole kyse loppuelämästä näin ja lapsetkin kasvaa ja viisastuu. Ehkä itsekin siinä sivussa? :)

Iltapuhteet odottaa, kiva kun on toinen jakamassa. Huomiselle toivomme aurinkoa, lämpöä ja hyvää mieltä. Jos kaikki ok niin lähdemme retkelle ja mäenlaskuun koko perheellä!

Pitäkää peukkuja rakkaat ystävät!

Leppastiina