Kesäloman odotellessa

Ompeluita on tullut tehtyä nyt urakalla. Jossain vaiheessa oli into hieman hukassa, mutta nyt uudella innolla olen kankaiden kimppuun syöksynyt aina joutohetkinä.

Housuja, t-paitoja, huppareita, liivihuppareita, mekkoja jne. Ihania, värikkäitä vaatteita on lapset saaneet ja mukava kun koululainenkin vielä hyväksyy äidin tekemät vaatteet. Tosin hieman on jo tarkennusta tullut ettei kovin lapsekkaita saa tehdä =)

Kuopus-mönkijäinen on saanut ihania housuja! Kovin on mukavannäköinen mittarimato kulkiessaan monenlaiset kuviot vaipan peittona. Vai mitä?

 

Pieni leppäkerttupöksy mönkii pitkin kotia tutkimassa paikkoja. Ylöspäin ei ole vielä mieli tehnyt mutta eipä ole niin kiirettäkään! Noita housuja tein useammat; etanoita, leppäkerttuja, pilviä jne. Body on myös itse tehty kuten meidän lasten käyttövaatteista suurin osa.

Kesälomaa odottelemme kovasti! Koululaiselle pyydämme pari-kolme pv vapaata ja uskon että onnistuu kun koulu on sujunut niin loistavasti ja viimeiset viikot on usein sellaista "löysäilyä" muutenkin.

Kesälomalla olisi mukava tehdä jotain erityisen kivaa. Kovin monet huvittelupaikat ei taida olla täydellä teholla vielä auki, mutta toisaalta jo tivolissa lasten vatsat menee sekaisin joten ehkä ne eivät ole ihan meidän juttu. Ranuan eläinpuisto on ihan vakiojuttu mutta mitä kivaa tekemistä etelässä? Risteily olisi mukava, mutta miehen merisairaus taitanee poissulkea Junibackenin ja Grönalundin. Delfinaarioon olisi kiva käydä tutustumassa ja nyt toukokuussa voisi olla hieman vähemmän ryysistä; toki tietysti luokkaretkeläisiä voi olla kovinkin paljon jo tuolloin. Toisaalta olisi mukava suunnitella etukäteen, toisaalta kiva olisi reissata vähän fiiliksen mukaan. Ehkä fiilisreissulle ennemmin heinäkuussa kun on toivonmukaan huomattavasti lämpimämpää.

Jos nyt joku sattuu lukemaan niin kertokaapa omia kivoja kokemuksia kesäloman vierailupaikoista ja mukavista majoitusvaihtoehdoista!

Meillä siis lomaillaan kahdessa osassa ja ensimmäinen lomapätkä alkaa ensi viikon keskiviikkona ihan virallisesti kun mies on vielä ti-ke yön töissä. 

Laitanpa loppuun vielä kuvan esikoisen (8v) tekemästä ystävänpäivälahjasta luokalleen.

Tyttö ompeli pupun itse, minä autoin raajojen kiinnittämisessä. Vaatteet teimme yhteistyönä. Tyttö on käsityöihminen kuten me vanhemmatkin ja tykkää ilahduttaa todella paljon läheisiä. Koulukaverit saivat siis pupun maskotiksi luokkaansa <3

Nyt kaavoja piirtämään niin ehdin vielä jotain tälle illalla ommella. Siskonpojalle on luppeissa Haisuli-huppari, jahka saan liimaharson kotiin saakka. Tilasin sen Royal-tuotteelta ja yleensä Saija on nopeasti laittanut pakettia postiin joten jospa viikonloppuna pääsisin applikoimaan. Mies tosin sai lauantaiksi työvuoron ja sunnuntaina pelailee päivän Paintballia joten päiväuniaikaan saa pitää kiirettä.

Iloista viikkoa! Lumet sulaa kyllä nopsaan kun vettä satelee ja lämpöasteita on useampia. Toivotaan erityisen lämmintä toukokuun alkua ja hyvää lomasäätä niin meille kuin muillekin lomailijoille!

Leppis

Äidin oma aika ja vauvanruokajuttuja

Olen miettinyt kuinkahan paljon muut äidit ottavat omaa aikaa? Ja miettinyt pitäisikö minun ottaa omaa aika enemmän? Tai edes pyrkiä siihen.

Olen huono lähtemään kotoa mihinkään yksin. Poden huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä ja yleistä kurjaa mieltä. Toisaalta silloin harvoin kun lähden on ihana vain tutkia rauhassa kaupan valikoimaa tai kiertää kirpputoreja.

Mies on paljon töissä ja olen välissä useita iltoja+öitä lasten kanssa yksin sekä tietysti jokaisen arkipäivän kun mies on päivätyössään.  Kahdestaan emme oikeastaan koskaan pääse mihinkään, mutta siihen olemme jo tottuneet ja parisuhdetta hoidetaan ihan kotosalla. Ylämäet ja alamäet selvitetään puhumalla vaikka minä olenkin toisinaan taipuvainen pitämään mykkäkoulua jos mies ei ymmärrä niskan asennosta mitä tarkoitan ;)

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa marketissa kolmen nuoremman kanssa. Reissu oli ihan lepppoisa, ei draamaa eikä kiukuttelua (mitä 3v. saattaa aiheuttaa kun ei saa yhtä sun toista haluamaansa asiaa). Mutta nyt oli se oma raha jolla sai ostaa lelun ja namun niin reissu sujui hyvin.
En ole pitkään, pitkään aikaan käynyt marketissa. Lähikaupassa tulee pyörähdettyä melkein viikottain, mutta pääasiassa mies käy töistä lähtiessä isossa kaupassa kun se on työpaikan vieressä.

Eilen lähdin isommille ostoksille itsekseni ja päätin että nautin joka hetkestä ja hymyilen ruuhkasta huolimatta jokaiselle vastantulijalle :) Ja niin totisesti tein! Hymyilin ja ihmiset hymyilivät takaisin, jonkun tuntemattoman kanssa vaihdoin muutaman sanan sekä elokuvahyllyllä että lottopisteessä. Lottopisteellä eläkeläisrouvan kanssa vaihdettuani muutaman sanan toivotin hänelle onnea loton suhteen ja hän hämmästyi silminnähden. "Ö ö khiitos" hän henkäisi, katsoi hetken kengänkärkiään ja jatkoi "kiitos samoin, vaikka toivon kyllä ITSELLENI koko pottia" =D Minulle riittäisi pienikin osuus, vaikka sen verran että saisi asuntolainan maksettua loppuun. Tai tehtyä pienen reissun johonkin ja autettua siskoa eräässä tärkeässä asiassa.

Vauvaruokahyllyllä sekosin tyystin! Mikä määrä erilaisia vauvanruokia! En muistanutkaan tuollaista hyllyriviä toinen toistaan eksoottisempia makuja, maitojakin montaa eri sorttia. Edellisestä reissusta taitaa siis olla aikaa ainakin 3kk. Moni varmasti hämmästelee asiaa, mutta vaikka asun n. 4km:n päässä keskustasta en ole siellä käynyt sitten viime kesän... vai kävinköhän silloinkaan? Ehkä se oli sittenkin toissakesä. Minulla vain ei ole mitään asiaa kaupunkiin; en viihdy tungoksessa, erikoisliikkeestä tarvitsemani jutut (kankaat, askartelutarvikkeet yms) tilaan netistä tutuilta yrittäjiltä, lähikauppaan on matkaa 500m, marketti on toisessa suunnassa jne. Minun huvituksiini ei myöskään kuulu baarireissut joten niidenkään varjolla ei kaupunkiin asti tule kuljettua. Ihan liian harvoin tulee lähdettyä ihan yksin mihinkään... 8½v. kotiäitinä on tehnyt tehtävänsä ja lapset "ovat mukana" vaikka olisin yksin liikkeellä sillä unohdan yleensä olevani yksin liikenteessä ja hetkeksi sydän pomppaa kurkkuun "apua, minne ne juoksi/unohtui" =D

No, palatakseni vauvanruokiin... vauvamme on sihtikurkku parhainta laatua. Soseen täytyy olla sileää, uusia makuja maistellaan ja yökkäillään pitkään, puuroa ei syö ollenkaan vaikka laitan sen ihan sileäksi ja maustan lempisoseellaan. Kotitekoisia peruna-kasvis-lihasoseita ei suostu syömään ollenkaan
No, marketin valikoimista innostuneena tutkin purkin toisensa jälkeen, valitsin pienelle tuttuja ja turvallisia soseita sekä aivan uusia makuja; ostin kokeeksi jopa 8-kuisen ruokia kun lapsella on pienet hampaat jo esillä sekä ylä- että alaleuassa. Syöminen on ollut takkuista alusta asti joten siksi olemme käyttäneet enimmäkseen valmisruokia, jopa purkkipuuroa on maistatettu muttei sekään oikein ole kelvannut.
Tutkin huvikseni maitovalmisteita; On NAN1 ja NAN2-maitoa, on muksun maitojuomia, semperin valmistamia vastikkeita jne. Jopa pillillä juotavia tetroja. Tulin siihen tulokseen että vauvanruokabisnes on varmasti miljoonabisnes sillä valmistajia on monta ja valikoimat ovat valtavat.

Esikoisen kohdalla olisin syyllistynyt valmisruuista, maitokorvikkeista yms. mutta nyt osaan ottaa jo rennosti! Elämä on kuljettanut tällä tavalla ja asettanut omat rajansa fyysiselle terveydelleni. Synnynnäisenä vikana olen saanut hieman huonosti toimivan munuaisen jota sitten hoidetaan vuosittain toisinaan kiireellisenä, toisinaan ihan suunnitellusti. Terveyttäni vaaliakseni yritän saada nukuttua mahdollisimman hyvin joten kun vauva alkoi valvottaa öisin olemalla rinnalla tunnin välein eikä "vaiva" mennyt ohi parissa viikossa, hän siirtyi korvikkeisiin. En suostu syyllistymään siitä että lapseni saa valmisruokaa tai korviketta. Minulle on tärkeintä että hän syö, saa masunsa täyteen ja on tyytyväinen oloonsa. Nälkäisenä ei ole kiva olla itsestäkään, saati sitten vauvasta. Minä en osaa "patistaa" vauvaa syömään puuroa/kotiruokaa kun hän yökkää ankarasti joka lusikallista. Kun hän syö pienen purkillisen vaikkapa kasvis-kinkkuherkkua niin olen iloinen; hän sai itsensä kylläiseksi, nauraa ja leikkii. Ei meillä isommatkaan syö enää purkkiruokia tai kaupan eineslaatikoita vaan ihan normaalia kotiruokaa. Luultavasti kuopuskin siis oppii syömään ihan tavallista kotiruokaa kunhan hieman sihdin reiät suurenee! =D

Kauppareissulla katselin jo kevät- ja kesäkenkävalikoimaa. Kumisaappaita on ostettava 2 paria, goretex-kenkiä 2 tai 3 paria ja kesäkenkiä sekä sandaaleita 3 paria kumpiakin. Vauvan kenkätilannetta katsotaan sitten kun hän alkaa könyämään pystyasentoon.

Muutoin minun oma aikani on ompelua. Ompelen joko lasten ollessa seurana tai silloin kun on mahdollista niin menen ihan ompelupöydän ääreen ja pistän oven kiinni. Toisinaan mies lähtee lasten kanssa ulkoilemaan jotta saan ihan keskeytyksettä ommella pari tuntia. Tärkeitä hetkiä minulle. Miehen omia juttuja töiden lisäksi on auton laittaminen (hänellä on harrastusautona Pontiac Firebird josta hän on tehnyt RitariÄssä-version) ja leffakäynnit sekä kuntosalihommat. Ne hänelle suon ilomielin.

Isoja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen vilisee ajatuksissa ja pyöritellään monenlaisia vaihtoehtoja. Aika näyttää mihin suuntaan elämä kuljettaa, mutta iloisella mielellä odotamme tulevaa. Vaikka elämä pysyisi näissä uomissaan jatkossakin niin ei siinäkään valittamisen aihetta :)

Ensi viikon jälkeen mies jää ansaitulle lomalle. Mitään isompia suunnitelmia ei ole kun koululaisella ei ole lomaa, mutta tärkeintä on perheen yhteinen aika ja yhteinen tekeminen. Koululainen saanee vapaata pari-kolme päivää jotta voimme käydä jossain hieman kauempana. Ranuan eläinpuistoon ainakin olisi aikomus suunnata sillä siellä on uusi jääkarhunpentu jota on ehdottomasti päästävä ihailemaan!

Tällaista sekalaiista pohdintaa tällä kertaa... ei päätä ei häntää kun jutut rönsyilee. Tuleepahan itselle muistiin.

Aurinkoista loppuviikkoa jokaiselle!

Lepppis

Raha puhuu. Vai puhuuko?

Meillä on lapset saaneet nyt jonkin aikaa viikkorahaa, jossain vaiheessa oli pitkä tauko etten antanut rahaa ollnekaan. Siirsin heidän tileilleen rahaa kuukausittain pienen summan mutta en antanut käteen koska kolikot ajelehtivat lattialla ja niitä sai kaivella imurin kidasta jatkuvasti.

Nyt sitten mietittiin koko perheen voimin raha-asioita kun etenkin koululainen on kovin kiinnostunut rahankäytöstä, rahasta, palkasta, menoista ym. Lupasin häntä varten pitää kirjaa koko kuukauden ajalta (tosin haluan sen tehdä itseänikin varten, mutta olisin saattanut siirtää tulevaisuuteen) eli kirjaan kaikki menot ja tulot sarakkeisiin jotka on otsikoitu menojen mukaan. Tämä asia on lapselle itselleen tärkeä koska hän on oppinut että kaikkea ei voi ostaa mitä haluaa, isillä ja äidillä ei ole rahaa ostaa aina kaikkea hienoa ja ihanaa mitä muilla on. En halua että lapsi kokee paineita siitä että "apua ei ole rahaa ostaa, kohta ei saada ruokaakaan" vaan nimenomaan niin että näyttää asiallisesti ja konkreettisesti sen että tämän verran meille tulee rahaa kuukaudessa ja siitä maksetaan asumista, ruokaa, autoja, vakuutuksia, vaatteita, harrastuksia jne. ja että on tärkeää opetella myös säästämään rahaa pahanpäivänvaralla mutta myös johonkin isompaan hankintaan.

Esimerkiksi kännykän tyttö hankki säästämillään rahoilla. Viikkorahoilla, pienistä "kipparoinneista" maksetuilla rahoilla sekä rahoilla jotka ansaisti koulun lehteä myymällä. Lehdestä sai kappaleelta 1,50€ omaan taskuun =) Kosketusnäyttöpuhelin ym. olisivat olleet kovin houkuttelevia mutta me vanhemmat olemme sitä mieltä että tuon ikäinen lapsi ei tarvitse kosketusnäyttöjä, nettimahdollisuuksia tai pelisysteemeitä. Tyttö valitsi lopulta halvimman puhelimen ja rahaa jäi vielä säästöönkin!

Lapset saavat nyt perjantaisin 2€ rahaa ja sillä voivat ostaa karkkia tai säästää. Vähintään 50snt on laitettava talteen; pienet laittavat lippaaseen, koululainen haluaa pitää rahat kukkarossa jotta voi niitä tarpeen tullen laskea :)
Tyttöhän on tätä nykyä jo nuuka sillä hän miettii tarkkaan mitä karkkia ostaa; 2 muumitikkaria maksaa 20snt joten säästöön jää 1,80€. Tavoitteena on oma tietokone. Isän kanssa ovat tutkineet nettiä ja lehtiä ja tullee siihen tulokseen että jokin 70€:n tietokone on olemassa ja sen voi ostaa. Kone ei ole pelaamista tai nettisurffailua varten vaan kirjoittamiseen. Tyttö tekee mielellään uutislehtiä, kirjoja, tarinoita ja tutkimuksia eri aiheista.
Viime viikon pääsiäinen oli lapsille eduksi; perjantaina kaupat olivat kiinni ja lapset saivat viikonloppuna pääsiäisherkkuja monena päivänä. Viikkoraha säästyi. Sovimme että tällä viikolla jos tekee jonkin ylimääräisen kipparoinnin niin saavat viitoset mieheen.

Lasten suhtautuminen rahaan on hyvin erilaista; koululainen laski paljonko jää jos hän ostaa suklaapatukan ja pillimehun, 5v. halusi jälleen kerran tietää tarkkaan paljonko rahalla saa sitä, tätä taikka tuota sorttia karkkia. 3-vuotiaan suurin tarve on ehdottomasti uusi pikkuauto sieltä "titimalketitta taikka titten tiimalitta" ja siihen jos saa kylkeen vielä jonkin herkun niin on viikonloppu pelastettu =)
Entäs kuopus sitten? Mites hänen viikkorahat kysyi koululainen. Sanoin että Onnilaisen rahat menee joka viikko säästöön niin ehdotti että entäs jos vauva maksaisi omalla rahallaan itselleen jonkun vauvajugurtin ikäänkuin herkuksi =) Olisi kuulemma tasapuolisempaa niin mutta muistutin että myös hän voi jättää karkit ostamatta jos haluaa saman summan rahaa kuin pikkuveli. Ei sentään ruokaa tarvitse kenenkään alkaa viikkorahallaan ostamaan!

Raha siis puhuu mutta eri henkilöille eri tavalla. Jonkun taskussa/kukkarossa raha suorastaan parkuu päästä käytettäväksi, toisen kukkarossa kolikot viihtyvät hiljaa sulassa sovussa välissä arvovaltaisesti kilisten ja kahisten :) Sama juttuhan se on meillä aikuisilla; toisen taskusta rahaa palaa samantien kun taas toinen säästää, sijoittaa ja on jopa pihi. Osa sitten siltä väliltä. Meitä on moneksi. Yksi asia minkä toivon lasteni oppivan; viivan alle pitää jäädä plussaa.

Käydäänkö teillä rahakeskusteluja lasten kanssa? Onko mielestäsi kodeissa/kouluissa valistettu riittävästi lapsia/nuoria rahankäytössä? Kuuluuko valistaminen vanhemmille vai koululle vai kenties molemmille yhdessä? Minun perheessä/suvussa rahasta puhuminen on ehkä ollut jollain tavalla tabu, samoin miehen perheessä. Olisiko sitten tyypillistä 90-luvun laman ahdistamissa perheissä? Itse toivon myös kouluihin enemmän taloustietoa koska kiistaton tosiasia on että aina on perheitä joissa rahasta tai rahankäytöstä ei puhuta halaistua sanaa.

Blogimaailmassa on ollut jonkin verran juttua/keskustelua rahankäytöstä ja blogistien vastuusta. Eli muoti-, sisustus- ja matkablogienpitäjien ajatellaan olevan jollain tavalla vastuussa siitä että nuoret lukevat ja ihannoivat blogeja ja niiden sisältöä, ottavat kulutusluottoja ja pikavippejä ollen ongelmissa kun ei maksukykyä lopulta löydykään.
Mielestäni blogisti ei voi olla vastuussa blogiseuraajien ostoksista vaan jokainen yksilö itse vastaa omista hankinnoistaan. Ja jokaisen pitäisi ymmärtää laskea yhteen yksi ynnä yksi ja miettiä onko johonkin ostokseen varaa tai onko velkaa/vippiä mahdollista/varaa maksaa takaisin. Blogistien joukossa on monenlaisia ihmisiä; omalla palkalla hyvin toimeentulevia joilla on varaa asuntoon, autoon, matkoihin, sisustukseen ja kivoihin vaatteisiin. Osa on perinyt rahaa, toinen pihistelee kodin sisustuksessa jotta saisi jonkin kalliin vaatteen, joku asuu pienessä yksiössä vuokralla ja syö makaronia ja tonikalaa saadakseen Manolo Blahnikit. Aika harvassa on varmasti ne blogistit jotka rahoittavat kaiken velkarahalla. Näin uskon ja totisesti toivon! Tulipa blogistin rahat mistä hyvänsä, hän ei voi olla vastuussa toisten kulutuksesta vaikka postaisi tuhanneen euron hameesta jonka joku lukija sattuu myös haluamaan vaikkei siihen ole varaa.

Leppis

Ikävistä ikävin illoin...

Niin, tytöt ovat olleet reissussa alle 2½vrk ja minulla on jo valtava ikävä <3 Välissä kun käyvät riehakkaiksi ja tottelemattomiksi ajattelen että olisipa sellainen viikonloppu että voisin laittaa heidät pariksi yöksi mummolaan. Sitten kun he ovat siellä niin on kova ikävä jo heti ensimmäisenä iltana.
5v. käy antamassa suukon ja halin pariin-kolmeen kertaan, pissalla, janolla, kakalla, pissalla, janolla ja vielä pari kertaa pissalla ja muistuttamassa että muistan jättää yöksi lasillisen vettä keittiön pöydälle odottamaan (että voi sitten yölläkin käydä pissalla). Pahimpina iltoina siis noin... ja siihen lisäksi vielä nauruntyrske joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaikka kielletään. Lopulta hän hihittelee umpiväsyneenä yksikseen kunnes nukahtaa.
Koululainen taas ei millään malttaisi lopettaa lukemista tai laskemista; "äiti paljonko on 876-32 ja se jaettuna kahdella?" Yleensä vastaan en tiedä ja hän antaa vastauksen kuin apteekinhyllyltä :) Tai selostaa ummet ja lammet avaruudesta, planeetoista, maan kuoresta ja vaipasta, kivilajeista yms. Tiedonjano on valtava.
Ihania tyttöjä molemmat <3

Meillä on ollut toisaalta hiljaista, toisaalta vauhdikasta. Olemme ulkoilleet ja pyörääkin on testattu. Olen myös ehtinyt ompelemaan. Kirjoja on luettu vino pino, legotorneja kohoteltu melkein kattoon saakka, herkuteltu suklaattomilla herkuilla (3v:n allergian takia) ja "nautiskeltu" kiukku-väsy-känkkäränkästä. Poika väsähti ulkona touhutessa ja koska hän kärsii alhaisista verensokereista (hypoglykemia) niin se purkautuu sitten itkuna ja raivona, ruoka ei maistu, haluttaa makeaa (kun pitäisi saada se sokerit nopsaan ylös mutta ei herkuilla vaan esim. maitolasilla ja ruisleivällä), väsyttää jne. Taas on ollut sellainen pv että sokerit alkaa kolmosella oli syönyt tai ei, parin tunnin päikkäreistä huolimatta oli vailla yöunille jo viideltä. Iltapalaksi söi kaksi annosta perunoita ja kastiketta sekä kokonaisen sämpylän ja mikäli vanhat merkit pitää paikkansa on yöllä noustava lämmittämään keittoa tai voitelemaan sämpylää. Kaikki ennusmerkit viittaa ainakin siihen suuntaan ja on nämä aika hyvin käyneet tutuksi reilun vuoden aikana. Pissanäytettä ja verikokeita taas tiistaina, tämä kun voi kuulemma enteillä myös alkavaa diabetestä. Välissä sokerit pomppii 3.2-12 välillä, joskus ollut jopa 1.9 mitä ei periaatteessa pitäisi tapahtua ellei ole käytössä insuliinia. Meillä sekin ihme on nähty valitettavasti. Silloin kun ei ole vaivana hypoglykemia niin poika on hurmaava pieni verijari jonka silmät tuikkii kuin tähdet, joka keksii pieniä hauskoja jekkuja tai kietoo kätensä äidin kaulaan ja sanoo "minä lakattan tinua", tai ruokapöydässä ojentaa lasin minun lasiani kohti ja toteaa iloisesti "kippis kullannuppuni" =) Hänen yksi lempielokuvistaan on Marikki ja siitähän tuo lause on peräisin.

Vauva on ollut oma hrumaava itsensä tänäänkin. Uusia taitoja oppii koko ajan ja kovasti on isin perään. Tänään istui sylissäni kun isi tuli ulkoa ja suusta alkoi kuulua ssssssssisi ja heti ojenteli käsiään isiä kohti. Mittarimatona kömpii tutkimassa huoneita ja mieluisimpia juttuja on tietysi pöydänalunen, sieltä kun löytyy yleensä jotain kivaa naposteltavaa; tänään mm. lihapala, riisiä, salmiakkia ja leivänpala. Mmmmm sanoo 9-kuinen ja taputtaa käsiään :)

Ilta pötköteltiin sohvalla lukemassa Franklin-kirjoja jotka ovat sekä pojan että äidin suosikkeja; opettavaisia ja kivoja kirjoja kivoine kuvineen. Myöskin Hemppa-kirja on suosikkini lapsuudesta ja se minulta löytyy hyllystä. Lisäksi kaipaan kirjoja Annin päivä ja Isän isot askeleet. Jotain kirjakerhon kirjoja kai 80-luvulta.

Päivään mahtui myös rakkaudentöitä; pesin miehen työhaalarin ja arvomerkit, kiinnitin irronneet poletit ja ompelin ratkenneet saumat. Eväät pakkasin yöksi; naudanlihapataa, voileipää, kahvia ja mehua. Mehua kuluu litra-toista yön aikana kun tulee paljon kävelyä ja on helppo hörppiä ajaessa. Kahvit olen alkanut laittamaan täysin valmiiksi kun ennen laitoin maidon ja sokerin erikseen. Nyt kuumennan kahvin ja maidon kattilassa ja laitan sokerit valmiiksi. Jos on kiire ja paljon hälytyksiä niin voi ajaessa hörppiä termosmukista kuumaa juotavaa. <3

Pitkin päivää olen miettinyt yhteistä taivaltamme ja sitä miten ihmeellistä on että päädyimme yhteen. Satuimme samaan paikkaan yhtä aikaa ensimmäistä kertaa ja siitä se sitten lähti, salamarakastuminen. Ehkäpä kirjoittelen tarinamme jossain vaiheessa. Ei mikään tavallinen tarina etenkään 13½v. sitten, nettimaailman yleistyttyä taitaa olla jo aika yleistäkin ;)

Toisaalta nautin yksinäisistä illoista lasten mentyä nukkumaan mutta sitten kun niitä iltoja on useampia peräkkäin niin tulee sellainen ikävä toisen kainaloon ettei malttaisi odottaa seuraavaa vapaata. Seuraava yhteinen ilta meillä taitaa olla keskiviikkona, huomenna on viimeinen yövuoro hetkeen, mutta tiistai menee vielä niin että mies tasaa univelkoja ja menee yöunille pienten kanssa yhtä aikaa eli klo 19.30. Sitten on taas uudessa iskussa :)

Leppis

Pääsiäisen suunnitelmia

Meillä alkaa muodostua jo perinteeksi se että mies on pääsiäisen pyhinä öitä töissä ja tyttäret menee mummolaan koillismaalle. Niin tänäkin vuonna.
Tytöt lähtevät huomenissa esikoisen kummien kyydillä mummolaan ja palaavat sunnuntaina tai maanantaina samalla kyydillä. Mies menee huomenna yövuoroon, samoin sunnuntaina ja maanantaina mutta muuten on sitten vapaalla. Emme sopisikaan nyt tuolla miehen autolla koko perhe matkaan, minun (lue perheen) auto kun on mitä on ja seisoo nyt parkkipaikalla odottamassa kevättä. Jos se siitä eloon heräisi? :) Tai olenhan minä sillä ajanut ja mieskin eilen, mutta en tohdi kauas lähteä kun ei koskaan tiedä minne se simahtaa.

Tytöt odottavat mummolareissua ja serkkujen tapaamista yms. 3v. näkee myös unta alituiseen että ollaan mummolassa. Liian harvoin hän on päässyt käymään. Ensimmäisen elinvuotensa sairasti rs-virusta ja vaikeaa korvakierrettä joten ei tullut reissattua missään, toisen vuoden elämässä oli muuten vain sellaisia tekijöitä ettei juuri päästy minnekään ja sitten olikin se mun raskausaika. Viimeksi olemme käyneet syyslomalla vaikka matkaa on vain reilu 200km. Nyt kun olisi kaksi autoa että pääsisi yksin lasten kanssa niin ettei miehen työvuorot vaikuta niin auto ei toimi. PÖH!

Minä lupasin pojalle että huomenna otetaan polkupyörä esille ja harjoitellaan ajamista. Viime kesänä ei vielä oppinut ajamaan joten nyt varmasti jo alkaa sujumaan kun yltää kunnolla polkimille. Kypärä on jo katsottu valmiiksi, pumppu kaivettu esiin ja työntökahva viritelty. Ainut mikä poikaa häiritsee on tieto siitä että pyörä on pinkki! Hui kauhistus! Kovasti on ihaillut kerhon pihassa sinisiä ja mustia pyöriä joten ehkäpä isin kanssa pääsevät vielä maalauspuuhiin :)

Illan taidan istuskella yksikseni lukemassa kirjaa; en vielä ole osannut päättää luenko hömppää vai asiaa. Riippuu huomisen fiiliksistä!
Lauantaille on ajateltu reissua Lammassaareen katsomaan Pääsiäiskokkoa! Se minulta on kokematta vaikka olen toistakymmentä vuotta Oulussa asunut. Mummini kotisuedulla Oulaisissa perinne on yhä voimissaan. Useampana vuonna on ollut tarkoitus kokolle lähteä, mutta aina on jokin este; useana vuonna kova lumipyry joka ei ole houkutellut. Toivotaan nyt hyvää säätä ja sitä että kaikki menisi hyvin ja pääsisimme paikalle. Olisi meille aikuisillekin elämys, puhumattakaan siitä mitä se varmasti on 3-vuotiaalle. Vauva nyt nauttii kaikesta kivasta missä on mukana =)
Makkarat, vohvelit ja onginta on tietysti myös listalla aika korkealla =D

Muuten pyhiksi ei ole ohjelmaa... syödään hyvää ruokaa, ulkoillaan, leikitään ja pelataan sekä levähdetään. Sopivassa suhteessa kaikkea niin uskon että tulee mukava pidennetty viiikonloppu. Pääsiäiskirkkoon olisi mukava lähteä, täytyy tutkia aikatauluja kirkon sivuilta ja miettiä mikä olisi paras mahdollinen juttu meille ja miten miehen työajat vaikuttaa asiaan.

Mukavaa ja rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille!

Leppis

p.s. Kuvia olisi kiva laittaa mutta olen niin valtavan huono kuvaamaan mitään :/ ja miehen kanssa olemme sopineet että lapsista ei kuvia blogiin tule niin että kasvot näkyy. Tämä mieheni toive ja sitä kunnioitan.

Muistoja vuoden takaa

Meidän kuopus on oikea aurinkopoika <3 Itkun kanssa ei ole herännyt kuin influenssassa ollessaan, muuten aina hymy huulilla ja iloisesti naureskellen. Joka päivä katson poikaa ja mietin kuinka kiitollinen hänestä olen. 3v:n piti olla meidän viimeinen lapsemme, näin oli päätetty. Elämässä oli monta rankkaa tekijää jotka vaikuttivat päätökseen. Isänpäivänaattona 2010 hampaita pestessä alkoi oksettamaan. Samantien mies kurvasi apteekkiin testiä hakemaan. Minulle tuo oksetus hampaita pestessä on kertonut aina sen että vauva on tulossa. Ensin niitä ei meinannut tulla millään, hoitoja tehtiin ja ensimmäisen lapsen syntymään meni 5v3kk ja sitten tuli tällainen yllätyskaveri. Tein testin ja tulos oli odotetusti positiivinen. Katsoimme pitkään toisiamme silmiin ja purskahdimme nauruun =)

Olen kaikissa raskauksissa oksentanut viikot 5-22-24 ja niin tälläkin kertaa. Verenvuodot alkoivat viikolla 10 erittäin rajuina. Lääkärin mukaan "raskausmateriaalia" vuoti pois ja tilanne tulkittiin keskenmenoksi ilman tutkimuksia. Oksentelu jatkui edelleen ja minulle sanottiin viikolla 11-12 että jos vielä kuukauden päästä oksettaa niin sitten labraan testiin. Varasin ajan yksityiseen neuvolaan ultraan  ja tunne oli uskomaton kun kätilö sanoi että elävä sikiö ja sydän lyö! Ajatus oli tarkistaa että onko kohtuun jäänyt jotain. No olihan sinne jääänyt pieni ihmisen alku jatkamaan taivaltaan rv. 12+3!
Koko alkuraskauden ajan minulla oli ollut outo tunne, sellainen ettei kaikki/mene hyvin. Vielä ultran jälkeenkään en osannut luottaa sillä vuodot jatkuivat rajuina viikolle 16 saakka. Viikot 16-22 oksensin aamusta iltaan ja illasta aamuun, jokin tarkoitus silläkin että juuri 2011 tammikuussa mies oli lomautettu 8kk:ksi. Hän opiskeli samalla mutta pystyi olemaan kotona kaverina myös todella paljon.

Rv.22 oksentelu loppui ja nautin olostani sekä vauvan liikkeistä. Rv 24 alkoi aamuyöllä rajut vatsakivut (eivät olleet supistuksia sen tiesin) ja mies tilasi ambulanssin. Erinäisten tutkimuksien jälkeen minulla todettiin kiertynyt munasarja joka vaati leikkaushoitoa. Tuska, pelko, hätä, huoli... yksin siellä kaiken keskellä. Itkun seasta sain kysyttyä että mites vauva ja lääkärit sanoivat että leikkaussalissa on mukana leikkaavan lääkärin lisäksi synnytyslääkäri ja vauvalle varattiin keskoskaappia. Tunne oli kuin elokuvasta... siis eihän tämmöstä tapahdu kuin elokuvissa! Eihän tämä voi tapahtua minulle? Samalle päivälle olisi ollut hautajaisreissu, minulla olisi seuraavana päivänä 30v. synttärit ja nyt en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Enhän tiedä sitä nytkään, mutta tuolloin hätä oli suunnaton, itkin, itkin ja itkin odottaessani leikkaussaliin pääsyä. Soitin miehelle ja itkin, soitin äidille ja itkin.

Leikkaus meni hyvin, lääkäri kertoi jälkeenpäin että vauva oli tomerasti häntä käsille potkinut kun hän oli työtään vatsassa tehnyt. Oli silittänyt poikaa kantapäistä ja toivottanut hyviä kasvukuukausia. Seuraavana päivänä vietin syntymäpäiviä, mies ja lapset toivat lahjoja ja kukkia. Myöhemmin mies tuli vielä yksin. Mikä voima miehestä virtasikaan minuun... nuuhkin kaulakuopasta tuttua partavettä, mies harjasi hellästi hiuksiani ja silitti. Seuraavana päivänä minun piti nousta ylös, tuskallinen hetki. Vauva masussa, pystyviilto navasta häpyluuhun, vatsalihakset kiskottuna erilleen. Ei ollu muuten yks eikä kaks tippaa hikeä mitkä valui! Muutaman päicän päästä sitten jo kotiin ja 8vko nosto- ja kantokieltoa. Tikit sain pois ja navassa oli ollut jo useamman päivän ikävä kipu. Viimein sain lähetteen äitipolille jossa arveltiin kyseessä olevan tyrä.
Minulle puhuttiin jo että ehkä pitää osa suolesta poistaa ja että kun on vähän kiire niin joudutaan laittamaan hengitysputki hereillä ollessa ja sitä ennen tekemään vatsahuuhtelu ettei vain ole sitten mitään ongelmaa kun leikataan uudestaan. Paniikki, hätä, huoli, itku jälleen kerran. Leikkauksessa paljastui että haava oli tulehtunut sisältä ja kaikenkukkuraksi sitä ei voitu sulkea! Siinä sitä kärvötettiin vatsa auki rv. 26!

Laitettiin sellainen alipainehoito eli haava täytettiin mustalla vaahtomuovintapaisella, suljettiin kalvolla, kalvoon reikä, reiästä letku ja kone käyntiin. Imaisi kuulkaa kuin vakuumipaketin. Tiedänpähän ainakin miltä sillistä tuntisi vakuumipaketissa jos se sinne elävänä joutuisi! =D (nyt asialle ilkeää jo nauraa!)
Lääkärin mukaan kestäisi kuukausia saada haava umpeen. Minulle opetettiin laitteen käyttöä ja kerrottiin että 3krt/vko täytyy käydä vaihtamassa systeemit sairaalassa. Kunnes sitten tasan vuosi sitten kirurgi totesi että joo, laitetaankin huomenna kiinni. Että ihan puudutuksessa vain haava suljetaan ja pääsen sitten ylihuomenna kotiin. Huominen koitti, menin saliin ja toinen kirurgi totesi että olisi silkkaa kidutusta ommella se puudutuksessa joten rouva uneen jälleen kerran :/ Muistan kuinka tuttu anestesialääkäri pyyhki kyyneleitä ja silitti otsaa ja sanoi että nyt täytyy ajatella vain hyviä asioita. Sama mies on laittanut minut uneen omien laskujeni mukaan 10krt. Hassu sattuma että sama mies ollut useimmissa nukutuksissa joita minulle on tehty. Ne kasvot kun näkee niin tietää että kipu loppuu aika nopeaan ja uni vie armolliseen tiedottomuuteen.

Tuosta kolmannesta leikkausesta minun oli vaikea herätä. Huusin ja itkin, kysyin vauvaa ja syytin heräämön henkilökuntaa vauvani varastamisesta. Kysyin miten vauva voi ja minulle vastattiin etteivät he tiedä. Sain paniikkikohtauksen, minulle annettiin rauhoittavaa, pahoinvointilääkettä, pyyhittiin kylmillä räteillä jalkoja ja kasvoja. Viimein osastolta tuli kätilö joka kuunteli vauvan sydänäänet ja totesi että sydän lyö normaalisti. Minäkin rauhoituin ja parin tunnin päästä pääsin osastolle. Heräämössä olin kokenut jotain omituista... musta tunneli veti minua puoleensa, tunnelin päässä oli valkea valo jota kohti ojentelin käsiäni. Vielä tänäkin päivänä tuo kokemus vaivaa minua. Mikä se oli? Mitä tapahtui?

Herättyäni olin kovin kovin kipeä, jokainen liikahdus sattui. Ylös nousua varten minut piti lääkitä kipupiikeillä ja huoli vauvasta oli valtava. Miten hän kestää nukutukset ja voimakkaat lääkkeet, anibiootit jne. Seuraavana päivänä oli noustava ylös. Kipu oli valtava. En ole eläissäni ollut niin näännyksissä kuin noustessani tuolloni vuoteesta ja kävellessäni tuen varassa huoneen ovelle (eli noin kolme normaalia aikuisen askelta) ja takaisin. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Olin itkuinen, voimaton ja surullinen. En halunnut tavata ketään. Kummitäti tuli illalla ja auttoin minut uudestaan ylös, helpommin se jo sujui ja päätin että sillä kertaa kävelen huoneesta ulos. Seuraavana päivänä samaisen tädin kanssa kävelin kanslian ovelle ja pääsin suihkuun. Ja sitä seuraavana päivänä pääsin kotiin. <3 Lapset olivat olleet ikävissään ja oli ihana olla kotona.

Loppuraskaus meni hissutellen ja oksentelukin palasi taas kuvioihin. Rv. 39 kesäkuun viimeinen pv. syntyi sitten terve, komea poika! Onni! Muuta nimeä hänelle ei voinut ajatellakaan. Hän on tuonut elämäämme onnea, iloa, rakkautta, naurua, laulua. Perheestämme ihan selvästi puuttui vielä yksi jäsen ja se yksi oli Onni!
Onnimies Onkkeroinen, Onnellinen-Onnimies, Onni-Ponni, Onni-Konni, Onskuponsku, rakkaalla lapsella on monta nimeä eikö?

Aina elämä ei kulje siihen suuntaan mihin on itse ajatellut, mutta vahvasti uskon että jokaisella käänteellä on jokin tarkoitus. Meidän elämämme muuttui monella tavalla samana päivänä kun vauva syntyi, mutta päällimmäisenä on suunnaton ilo ja kiitollisuus pienestä, rakkaasta Onnista. <3

Tämän muiston kirjoitin nyt tähän kun tosiaan ajatuksissa on pyörinyt vuosipäivänä tämä asia. Itkun kanssahan tätä on kirjoitettu, mutta nyt voi jo hymyillä kyynelten läpi ja ajatella; me selvisimme! Me voitimme! <3

Kaunista viikkoa ja hyvää terveyttä teille jokaiselle!

Leppis

Viisi rakkauden kieltä

Oletteko koskaan miettineet rakkautta ja rakkauden osoittamista tarkemmin? Minun on pakko myöntää etten ole. Minulle rakastaminen on aina ollut sitä että osoitan sen sanoin ja koskettamalla; sanon joka pv puolisolleni ja lapsilleni että rakastan, kehun, kiitän, kerron mistä asioista heissä pidän ja kuinka ihania he ovat. Halaan, suukotan, silitän, taputan olalle, sipaisen ohimennen kädellä hiuksia, selkää tai poskea.

Mutta sanonko minä noin perheen ulkopuolisille? Enpä juuri. Suomalainen kulttuuri ehkä on sellainen... en muista koska olisin ihan ääneen sanonut omille vanhemmilleni rakastavani heitä. Tekstiviestissä sen saattaa liittää loppulauselmaksi ja sitäkin miettii pitkään... "mitä sitä turhia hempeilemään? Kyllä kai ne tietää muutenkin että rakastan". Tietääkö? Haluaisivatko he kuulla useammin että he ovat minulle rakkaita ja tärkeitä? Entäpä sisarukseni? En minä heillekään rakkauttani toitota. Mutta osoitanko rakkauttani jollain muulla viidestä kielestä?

Mitä sitten ovat rakkauden viisi kieltä?
- Myönteiset sanat
- fyysinen kosketus
- rakkauden lahjat
- kahdenkeskinen aika
- lempeät palvelukset
Tohtori Gary Chapmanin Rakkauden kieli-kirja lähti tilaukseen samantien kun luin siitä Sennien blogista.

Tutkin neittisivuilta tietoa aiheesta ja järkevältähän se kuulostaa kun asiaa alkaa miettimään ja kun vielä osaisi sen sisäistää. Ehkä kirja auttaa siihen!

Kun mietin suhdetta vanhempiini ja sisaruksiini niin huomaan että emme välttämättä sano rakkaudesta, mutta sensijaan halaamme tavatessa ja erotessa, sanomme kivoja asioita toiselle ja autamme jos toinen tarvitsee apua. Tunnistan selkeästi että äitini hallitsevin rakkauden kieli on ehdottomasti lempeät palvelukset. Valitettavasti niitä en ole osannut aina sellaisina ajatella; yleinen vitsin aihe onkin miehen kanssa äitini ilmoittaessa tulostaan; piilotetaan siivousvälineet ja lukitaan kaapit sekä pestään ikkunat =D sillä äiti alkaa heti saavuttuaan siivoamaan. Ja siskolta pyydän muistutusta keittiön lampun pyyhkimiselle! Siihen äidin silmät kiinnittävät huomion samantien, minun silmäni eivät tapaa lamppua viikko/kuukausikauppoihin. Usein olen ottanut sen arvosteluna taloudenpitoani kohtaan, mutta varmasti se on juuri sitä rakkkauden ja välittämisen osoittamista. Äiti tietää että välissä olen tiukoilla kun olen paljon yksin lasten kanssa, viimeiset vuodet ovat olleet fyysisesti ja psyykkisesti kovin rankkoja jne. Ja toisaalta en olekaan mikään kodinhengetär; minulle riittää ettemme huku sontaan =)

Äiti ei osaa olla jouten joten tänne tullessaan hän mielellään "pesaisee tuon keittiön ikkunan" tai "äkkiä hurauttaa tuon tyttöjen huoneen" ja sitten hän jo keikkuu jakkaralla pesemässä ikkunoita ja pyyhkimässä lamppuja, siiirtelee sänkyjä, pyyhkii pölyjä jne. Jatkossa muistan arvostaa sitä asiaa enemmän ja lakata vitsailemasta asiasta sillä pahaa hän ei todellakaan tarkoita. Äiti myös tuo aina tuliaisia; hakee tulomatkalla leipomosta tuoretta leipää ja pullaa tai tuo kotitekoista pullaa ja mehua. Nekin varmasti rakkauden osoituksia meille kaikille.

Mieheni voimakkaimmat rakkaudenkielet ovat luultavasti hieman erit kuin minulla. Hän puhuu ja pussaa myös, mutta hän tykkkää antaa myös lahjoja, tuoda kukkia jne. Ehkäpä muistan jatkossa yllättää hänet pienillä lahjoilla kesken kiireisen arjen. Vuosien saatossa pienet teot ovat vähentyneet; rakkaus kukoistaa ja usein puhumme kuinka meillä on mielestämme hyvä parisuhde ja rakkautta on varmasti enemmän kuin 13½v. sitten tavatessamme. Salamarakkaus johti pika-avioliittoon jonka kestoon varmaan kukaan muu kuin me itse ei luottanut <3 Yhä edelleen tuntuu suunnattoman hyvälle kun kesken päivän piippaa puhelin ja viestissä lukee "Rakastan sinua oma kultani" tm. yhtä hempeää. Jos mies on iltavuorossa niin en osaa mennä nukkumaan ennen kuin tulee kotiin. Vaikka kuinka väsyttäisi niin valvon 23.30 odottaen häntä ja jos kotiintuloajassa on 5min. heittoa niin huolestun :) Sitten istutaan vielä tunti-puolitoista vaihtamassa kuulumisia. Mutta jos oikein tarkkoja ollaan niin kaipaan sitä tunnetta kun on jonkun kivan pienen yllätyksen arjen keskellä järjestänyt toisellle joten niitä lisää siis. Olkoon se tänään yövuoroon lähtijälle oikein ajatuksen kanssa laitettu eväskassi sekä pieni kirje/kortti kertomaan rakkaudestani. Yleensä kun tulee lasten iltatohinoiden siivittämänä laitettua kassiin kiireessä leipää ja pullaa sekä kahvia. Tänään näen hieman enemmän vaivaa!

Lasten rakkauden kieliin on myös mielenkiintoista perehtyä. Kirjaa ei löydy suomennettuna ilmeisesti ollenkaan, mutta netistä löytyy monta hyvää linkkiä aiheeseen!

Täällä  voit tutustua englanninkieliseen testiin rakkauden äidinkielistä. Osui ja upposi vai? Minulla ainakin!

Kaikista tärkeintä lienee että osoittaa rakkauttaan läheisilleen; sanoin, teoin, lahjoin, kuvin, kosketuksin, piirroksin... siten kuin itse parhaiten osaa. Tärkeintä on rakastaa ja olla rakastettu <3

Leppis

Aprillia, aprillia

Aprillilörpötys on raikunut pitkin päivää kodissamme ja naurua on riittänyt! Ja itkuakin. Joku ottaa asiat huumorilla, joku vähän vähemmällä huumorilla. 5-vuotias on aiemminkin todennut että "minkä sille voi jos ei tajua huumoria!" =) No eihän sille mitään voikaan, aivan totta!

Aamulla 5v. aprillasi isiä hampaanlähdöllä. Totesi että on yöllä lähtenyt hammas ja se on mennyt mahaan ja esitti itkevänsä. Isille homma upposi täydestä kuin väärä raha! =)

Seuraavaksi pyysin miestäni taivastelemaan pihalle laskeutunutta helikopteria ja kiiruhdin itsekin sitä katsomaan. Lapset rynnistivät huoneesta hirmuista kyytiä ja jokaisella oli hauskaa!

Seuraava aprillaus oli erittäin onnistunut joskaan ei kaikkien mielestä ollenkaan hauska!

Värjäsin purkin pohjalla olleen maidon elintarvikevärillä siniseksi =D Odotin hykerrellen että lapset tulevat ottamaan välipalaa. 5-vuotias ryhtyi kaatamaan maitoa lasiin, puhkesi hirmuiseen itkuun ja kysyi "miksi täältä tulee tämmöstä?". Tyttö mökötti sängyssään vaikka miten pitkään koska me muut erehdyimme vielä nauramaan mokomalle huonolle vitsille :/ Harmitus oli itselläkin valtava kun toinen otti asian niin vakavasti. Jälkeenpäinkään asia ei ole naurattanut tyttöä ollenkaan.

Illaksi ajattelin kokeilla liivatteella hyydytettyä mehua =D Ideat nappasin Johannan blogista. Kiitos!

Iltapäivän kahvihetken (minkä kahvin? Minä kun en juo kahvia, mutta jotenkin kuulostaisi sangen pöljältä käyttää sanaa iltapäivän maitohetki!) parasta antia oli uunituoreet amerikan muffinssit. Sisällä fazerin sinistä murskattuna. Taikinasta jätän pois kaakaojauheen sillä suklaaholistinkin mielestä se menee jo liiallisen makeuden puolelle!

Huhtikuu tuo mukanaan uudet kujeet sillä tartuin kodin siivouksen myötä myös kauan tauolla olleeseen kirjanpitoon. Ostin perinteisen sinikantisen vihkon ja merkkaan ylös jokaisen päivän kohdalle käytetyn rahasumman; kirjaan ylös ruuat, herkut, perustarvikkeet, kodin hankinnat, media, harrastus, asuminen, auto, vakuutukset ym. säännölliset menot. Koululainen on ollut kovin kiinnostunut asiasta ja kysellyt kovasti mitä mikäkin tarkoittaa. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Kun kirjaa ylös kaiken niin näkee todellisen tilanteen siitä mihin rahaa oikeastaan kuluu. Tämän päivän herkkulasku oli valtaisa; yli 20€! Siihen olin laskenut leivontatarvikkeet, virpomispalkat ja pakastimeen ostetut jäätelöt joita sitten napsitaan sillointällöin.

Minun autoni seisoo tällä hetkellä pihassa. Tai siis auto jolla koko perhe sopisi kulkemaan. Sähkövikoja on ja saattaa jättää välille koska tahansa, saattaa tosin toimia parin päivän seisomisen jälkeen moitteetta parikin kuukautta. Miehen mukaan purkaa akkua itsekseen, remontoitu on yli tuhannella eurolla mutta vikaa ei löydy joten rahaakaan en aio tässä vaiheessa kuluttaa siihen enempää. Tosin se tarkoittaa sitä että minä en kulje autolla mihinkään; miehen autoon emme sovi koko perheellä ja minä en suostu (en siis osaa) ajaa manuaalivaihteisella autolla. Kunhan ilmat lämpenee niin mies tutkii itse auton sähkösysteemit, jos saisi vaikka korjattua. Suolaiset hinnat on korjaamoilla; tuntitaksa 60-100€ ja kun vika on ns. toissijainen eli ei jätä virhekoodia niin etsimiseen voi kulua ja kuluttaa aikaa melkoisen paljon. Minun tavoitteena on siis kesäksi parempaan kuntoon ja vinttastaan pienten kanssa tuplarattailla siellä-täällä =)

Aurinkoista sunnuntaita ja iloa elämään!

Leppis