Ikävistä ikävin illoin...

Niin, tytöt ovat olleet reissussa alle 2½vrk ja minulla on jo valtava ikävä <3 Välissä kun käyvät riehakkaiksi ja tottelemattomiksi ajattelen että olisipa sellainen viikonloppu että voisin laittaa heidät pariksi yöksi mummolaan. Sitten kun he ovat siellä niin on kova ikävä jo heti ensimmäisenä iltana.
5v. käy antamassa suukon ja halin pariin-kolmeen kertaan, pissalla, janolla, kakalla, pissalla, janolla ja vielä pari kertaa pissalla ja muistuttamassa että muistan jättää yöksi lasillisen vettä keittiön pöydälle odottamaan (että voi sitten yölläkin käydä pissalla). Pahimpina iltoina siis noin... ja siihen lisäksi vielä nauruntyrske joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaikka kielletään. Lopulta hän hihittelee umpiväsyneenä yksikseen kunnes nukahtaa.
Koululainen taas ei millään malttaisi lopettaa lukemista tai laskemista; "äiti paljonko on 876-32 ja se jaettuna kahdella?" Yleensä vastaan en tiedä ja hän antaa vastauksen kuin apteekinhyllyltä :) Tai selostaa ummet ja lammet avaruudesta, planeetoista, maan kuoresta ja vaipasta, kivilajeista yms. Tiedonjano on valtava.
Ihania tyttöjä molemmat <3

Meillä on ollut toisaalta hiljaista, toisaalta vauhdikasta. Olemme ulkoilleet ja pyörääkin on testattu. Olen myös ehtinyt ompelemaan. Kirjoja on luettu vino pino, legotorneja kohoteltu melkein kattoon saakka, herkuteltu suklaattomilla herkuilla (3v:n allergian takia) ja "nautiskeltu" kiukku-väsy-känkkäränkästä. Poika väsähti ulkona touhutessa ja koska hän kärsii alhaisista verensokereista (hypoglykemia) niin se purkautuu sitten itkuna ja raivona, ruoka ei maistu, haluttaa makeaa (kun pitäisi saada se sokerit nopsaan ylös mutta ei herkuilla vaan esim. maitolasilla ja ruisleivällä), väsyttää jne. Taas on ollut sellainen pv että sokerit alkaa kolmosella oli syönyt tai ei, parin tunnin päikkäreistä huolimatta oli vailla yöunille jo viideltä. Iltapalaksi söi kaksi annosta perunoita ja kastiketta sekä kokonaisen sämpylän ja mikäli vanhat merkit pitää paikkansa on yöllä noustava lämmittämään keittoa tai voitelemaan sämpylää. Kaikki ennusmerkit viittaa ainakin siihen suuntaan ja on nämä aika hyvin käyneet tutuksi reilun vuoden aikana. Pissanäytettä ja verikokeita taas tiistaina, tämä kun voi kuulemma enteillä myös alkavaa diabetestä. Välissä sokerit pomppii 3.2-12 välillä, joskus ollut jopa 1.9 mitä ei periaatteessa pitäisi tapahtua ellei ole käytössä insuliinia. Meillä sekin ihme on nähty valitettavasti. Silloin kun ei ole vaivana hypoglykemia niin poika on hurmaava pieni verijari jonka silmät tuikkii kuin tähdet, joka keksii pieniä hauskoja jekkuja tai kietoo kätensä äidin kaulaan ja sanoo "minä lakattan tinua", tai ruokapöydässä ojentaa lasin minun lasiani kohti ja toteaa iloisesti "kippis kullannuppuni" =) Hänen yksi lempielokuvistaan on Marikki ja siitähän tuo lause on peräisin.

Vauva on ollut oma hrumaava itsensä tänäänkin. Uusia taitoja oppii koko ajan ja kovasti on isin perään. Tänään istui sylissäni kun isi tuli ulkoa ja suusta alkoi kuulua ssssssssisi ja heti ojenteli käsiään isiä kohti. Mittarimatona kömpii tutkimassa huoneita ja mieluisimpia juttuja on tietysi pöydänalunen, sieltä kun löytyy yleensä jotain kivaa naposteltavaa; tänään mm. lihapala, riisiä, salmiakkia ja leivänpala. Mmmmm sanoo 9-kuinen ja taputtaa käsiään :)

Ilta pötköteltiin sohvalla lukemassa Franklin-kirjoja jotka ovat sekä pojan että äidin suosikkeja; opettavaisia ja kivoja kirjoja kivoine kuvineen. Myöskin Hemppa-kirja on suosikkini lapsuudesta ja se minulta löytyy hyllystä. Lisäksi kaipaan kirjoja Annin päivä ja Isän isot askeleet. Jotain kirjakerhon kirjoja kai 80-luvulta.

Päivään mahtui myös rakkaudentöitä; pesin miehen työhaalarin ja arvomerkit, kiinnitin irronneet poletit ja ompelin ratkenneet saumat. Eväät pakkasin yöksi; naudanlihapataa, voileipää, kahvia ja mehua. Mehua kuluu litra-toista yön aikana kun tulee paljon kävelyä ja on helppo hörppiä ajaessa. Kahvit olen alkanut laittamaan täysin valmiiksi kun ennen laitoin maidon ja sokerin erikseen. Nyt kuumennan kahvin ja maidon kattilassa ja laitan sokerit valmiiksi. Jos on kiire ja paljon hälytyksiä niin voi ajaessa hörppiä termosmukista kuumaa juotavaa. <3

Pitkin päivää olen miettinyt yhteistä taivaltamme ja sitä miten ihmeellistä on että päädyimme yhteen. Satuimme samaan paikkaan yhtä aikaa ensimmäistä kertaa ja siitä se sitten lähti, salamarakastuminen. Ehkäpä kirjoittelen tarinamme jossain vaiheessa. Ei mikään tavallinen tarina etenkään 13½v. sitten, nettimaailman yleistyttyä taitaa olla jo aika yleistäkin ;)

Toisaalta nautin yksinäisistä illoista lasten mentyä nukkumaan mutta sitten kun niitä iltoja on useampia peräkkäin niin tulee sellainen ikävä toisen kainaloon ettei malttaisi odottaa seuraavaa vapaata. Seuraava yhteinen ilta meillä taitaa olla keskiviikkona, huomenna on viimeinen yövuoro hetkeen, mutta tiistai menee vielä niin että mies tasaa univelkoja ja menee yöunille pienten kanssa yhtä aikaa eli klo 19.30. Sitten on taas uudessa iskussa :)

Leppis